Säästämisestä

Minulla ja miehelläni on yhteinen säästötili. Tai ennemminkin yhteinen tili. Se perustettiin vajaa 10 vuotta sitten, kun olimme vielä opiskelijoita, ja tilille laitettiin siirtymään molemmilta 10 euroa kuussa. "On hyvä oppia säästämään, edes pieniä summia", sanoi tilin myynyt pankkivirkailija, ei paljon meitä vanhempi mies, ja nyökyttelimme hyväksyvästi. Ehdottomasti, säästöjä on hyvä olla. Ongelma on vain siinä, että olemme ehkä maailmankaikkeuden surkeimpia säästäjiä.

Aluksi selittelimme tilin jatkuvaa nollasaldoa sillä, että ei opiskelijalla ole mahdollisuuksia säästää, kun tulot ovat muutenkin niin pienet. Kun aloitimme työelämässä, puhuimme monia kauniita lauseita siitä, kuinka alamme siirtämään tilille nyt enemmän rahaa joka kuukausi, koska käymmehän töissä ja työssä käyvällä pitää olla säästöjä. Totuus on, että tilille menee edelleenkin molemmilta se sama 10 euroa kuukaudessa. Aina tuli auton huolto/ vakuutusmaksut/ uusi imuri/ iso sähkölasku (asuntomme lämpiää suoralla sähköllä)/ festarilippujen osto/ Helsingin reissu/ ulkomaanmatka/ mikä tahansa asia, joka sai tyhjentämään tilille kertyneet roposet, jos sinne jonkun harvan kerran pääsi jotain kymppejä kertymään. En ollut tilanteesta mitenkään harmissani, mutta välillä mielessä käväisi, että olisihan toki mukavaa, jos vaikka jonkun ihanan asian löytyessä siihen olisi rahat olemassa valmiina. Kun illanistujaisissa tuli kavereiden kesken puhe säästöistä, olin erityisen kiinnostunut tarjolla olevista naposteltavista ja mutisin johonkin väliin, että juu, kyllähän meilläkin on säästötili ja olikos teillä se vessa missä päin? Tunsin itseni ihan keskenkasvuiseksi, kun en osaa säästää.

Sitten kävi jotain. Muutama kuukausi sitten aloimme kutsua tiliä nimellä "matkatili". Siirsimme sinne veronpalautusrahoja tulevaa matkaa varten, jotta voimme maksella reissuun liittyviä juoksevia menoja sieltä ja pitää matkarahat erillään talousrahoista. Ja simsalabim, tuosta tilistä tuli yhtäkkiä hirvittävän tärkeä. Se on lempparitilini, jota vaalin, hoivaan ja jonne _haluan_ siirtää rahaa kuukausittain. Välissä laskeskelen, minne sen sisällöllä pääsisi (ei vielä kovin kauas). Voiko siis olla niin, että olen todella, viimeinkin, viittä vaille kolmekymppisenä, oppinut laittamaan rahaa sivuun? Siis säästämään!

Hajosiko puhelimesta näyttö? Säästötili auttaa!

Tätä vuotta on kulunut vasta kuukausi ja jo nyt olen ylittänyt itseni kahdesti: olen vetänyt leukaa (vasta yksi menee kerralla, mutta kuitenkin!) ja huomannut alkaneeni säästämään rahaa. Kumpaankaan en olisi uskonut vuosi sitten uskonut pystyväni koskaan. Mutta kun on tarpeeksi hyvä motivaattori, ei mikään ole ilmeisesti mahdotonta.

Pahikset

Aamunavaus 14.12. 2011

Elokuvissa ja muutenkin tarinoissa pahikset ovat kaikista kiehtovimpia hahmoja. Mieti vaikka Leijonakuningasta ilman Scaria. Simba syntyy ja kasvaa ja sitten siitä tulee Jylhäkallion kuningas. Ei kuullosta Oscar-voittajalta. Tai entäs Prinsessa Ruusunen ilman sitä pahaa noitaa? Olipa kerran prinsessa, jonka nimi oli Aurora. Sen pituinen se. Ihmistä kiinnostaa myös pimeämpi puoli, vaikeudet ja hankaluudet. Siksi elokuviin tarvitaan pahis. 

Meillä ihmisillä on kyky tehdä hyvää, mutta taipumus pahaan. Tai ainakin vähintään taipumus tehdä ikäviä asioita. Koulussa joutuu jatkuvasti puuttumaan tähän taipumukseen, joka aiheuttaa ympärilleen lähinnä pahaa mieltä. Selitykset ovat hölmöilylle moninaiset, usein ihmeellisemmät kuin tapahtuma itsessään. ”Noku toi ei päästäny minuu sisään ni mun oli PAKKO heittää sen pipo lätäkköön.” ”Mutku toi heitteli minuu kuminpalasilla, niin mun oli PAKKO kävellä toiselle puolelle luokkaa räkäsemään sen reppuun.” ”Mutku välipala-automaatista saa kaks yhden hinnalla siitä väliköstä, ei se oo mun vika!” Jep jep, mutta jos ottaa välipala-automaatista tuotteen maksamatta, niin se on varastamista. ”Noku mulla oli tää lumipallo tässä kädessä, pakkohan se oli johonkin heittää.” Noku, noku. Mutku, mutku. 

On varmaan hyvä läppä tyhjentää opettajan pyöränkumi koulupäivän päätteeksi, mutta voin kertoa, ettei opettajaa paljon naurata, kun kummitytön synttärilahja ei ehdi enää postiin. Eikä naurata sitä kummityttöäkään. Pahisteleva teini ei aina mieti tekojensa seurauksia tai vaikutuksia sille ihmiselle, johon pahanteko kohdistuu. Keittiöväen työpäivä venyy, kun joku sikailee puoli ruokalaa sotkuun ja saa yllytettyä pari kaveria mukaan. 

 Toisten kustannuksella huvittelussa, ilkeilyssä tai ilkivallassa ei ole mitään hauskaa. Niin välttämättömiä, kuin pahikset hyvälle tarinalle ovatkin, oikeassa elämässä pahistelusta on pelkkää harmia. Joku on aina sanonut kaiken paremmin, joten päätän Buddhan sanoihin: Hyvyys ei ole nössöille. Hyvyys ei ole sinisilmäistä tai typerää. Se on järkevää.