Hymystä

”Ope, miä näin ku siä hymyilit! Siä et oo hymyillyt meille koko syksynä.”

Olenpas hymyillyt. Ihan varmasti olen.  

On ollut raskas syksy. Kaipasin kovasti muutosta, aloitin monta juttua, mikään ei onnistunut. Sitten tuli terveyteen liittyviä huonoja uutisia, parkkisakko ja muutama muu vastustus. Syysloma oli liian lyhyt, olisin siinä kohtaa tarvinnut enemmän lomaa. Väsymystä, huolta ja suorittamista. Huoli ei jättänyt rauhaan ja tykytti takaraivossa koko ajan ja oli vaikeaa nauttia mistään. Lisäksi oli paljon töitä. Olin paikalla, mutten läsnä. Ehkä suupielet olivat kääntyneet rutiinilla vähän ylöspäin. Kai sitä olisi voinut hymyksi kutsua. 

Olen miettinyt ymmärtävätkö oppilaat kuinka paljon me opettajat näemme sellaista, mitä meille ei suoraan kerrota. Olemme itse olleet nuoria, teini-ikäisiä, yläkoululaisia, joten kokemus puhuu. Olemme myös  ihmisiä, tiedämme miten lajimme käyttäytyy. Toisaalta vietämme oppilaidemme kanssa aikaa tuntikausia päivittäin ja opimme tuntemaan heitä yllättävän hyvin. Näemme heidät väsyneinä aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, innostumassa ja onnistumassa, pettyneinä koenumeroon tai ensimmäisiin seurustelusuhteisiin, saamassa uusia ystäviä, huvittuneina, yllättyneinä, vitsailemme heidän kanssaan ja yritämme miettiä jotain lohduttavaa sanottavaa, kun vanhemmat eroavat tai mummu kuolee. Ymmärtävätkö oppilaat, kuinka paljon elämää jaamme yhdessä koulussa? Ja ymmärränkö minä, että tämä toimii toiseenkin suuntaan? Oppilaat näkevät, kun hymy ei ulotu silmiin asti. Ettei se ole aitoa.

Parin viime viikon aikana solmut ovat alkaneet aueta ja on ollut helpompi hengittää. Koiran kanssa lenkkeillessä olen pimeyden manailun sijaan kiinnittänyt huomiota valoilla kauniisti koristeltuihin pihoihin ja ikkunoissa loistaviin joulutähtiin. Olen seisonut pimeässä pellolla etsimässä tähtikuvioita. Olen nauranut ja se on tuntunut niin helpottavalta, että on alkanut itkettää. Olen iloinnut jälleen myös pienistä asioista, kuten hyvästä kauppareissusta ja take-away aamukahvista. Olen alkanut taas suunnittelemaan uusia projekteja.

Olen läsnä ja hymyilen.

Matkustelusta

Aamunavaus 5.12.2011

Olin lapsena todella nirso. Jos olisin saanut valita, olisi ruokavalioni koostunut pelkästään nakeista ja keitetyistä perunoista. Isälläni oli kuitenkin hihassaan kikka kolmonen, jolla minut sai syömään mitä tahansa sienistä simpukoihin ja lipeäkalasta silakkalaatikkoon: “Jos ei pysty syömään kaikkia ruokia, ei voi lähteä meidän kanssa mihinkään ulkomaille, ei siellä mitään nakkeja tai ranskalaisia tarjoilla.” Ja minähän söin. Totuus siitä, että suunnilleen kaikkialla tarjoillaan ranskalaisia ja niitä nakkejakin, selvisi vasta vuosia myöhemmin, kun kaverit matkustivat omien perheidensä kanssa ristiin rastiin pitkin maailmaa. Vaikka söin (enemmän tai vähemmän) kiltisti kaiken mitä eteen laitettiin, en koskaan päässyt vanhempieni kanssa reissuun.

Täysi-ikäisenä voi tehdä omia päätöksiään ja heti kun mahdollista, lähdin poikaystäväni kanssa kiertelemään Baltian maita lähes nollabudjetilla. Koska siellä oli halpaa olla, tiedättehän. Vapauden tunne oli räjähtävä. Maailma, täältä tullaan! Bussi kulki pitkin huonokuntoisia teitä, englantia osaamaton kuski ajoi kuin hullu ja kieltäytyi antamasta reppujamme pääteasemalla. Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan saavuimme yöllä kaatosateessa ilman minkäänlaista tietoa majapaikasta, ja huusimme toisillemme kitarisat vilkkuen keskellä slummialuetta, kun olimme lähteneet vahingossa väärään suuntaan. Saatoin olla minä joka luki karttaa... Luulisi, että suurin hohto matkailusta olisi kadonnut, mutta ei. Halusin takaisin kulkemaan loputtomia teitä jonnekin, muuttamaan suunnitelmia, tapaamaan uusia ihmisiä, näkemään uusia kaupunkeja. Olen kiitollinen, että toiveet eivät jääneet vain ajatuksen asteelle . Erityisesti olen reppumatkaillut, sillä se on ollut  nuorena kustannustehokas vaihtoehto. Nykyään matkakuume on krooninen ja tavoitteena onkin, että koko ajan on matka varattuna ja seuraava suunnitteilla.

Eräs australialainen tyttö, jonka tapasin kerran Saksassa hostellissa, kertoi lounaalla, että hän on aivan mielettömän kateellinen kaikille eurooppalaisille, sillä meillä on lähellä niin monta erilaista maata, joihin voimme matkustaa noin vain, vaikka junalla viikonlopuksi. Australiasta on pitkä matka joka paikkaan. Reissaaminen on siis lähinnä lähtemiskysymys ja sitä voi tehdä tarvittaessa kohtuullisen halvalla. Miksi sitten ylipäätään kannattaisi matkustaa? 

Annan kolme hyvää syytä: 

1) matkustaessa, ja erityisesti reppureissuilla, tapaa paljon kiinnostavia ihmisiä. Olen tavannut Latviassa miehen, jonka isoäiti oli nuorin Auschwitchista selviytynyt henkilö. Pariisissa yövyin erään valokuvaajamiehen luona, joka oli juuri palannut Etelä-Amerikasta kuvausmatkalta. Yhdessä vietetyn illan aikana syötiin lähes raakaa tulista munakasta ja katsottiin 18 000 valokuvaa.

Uusia kavereita hostellissa Riiassa.

 2) Monet paikat ovat oikeasti näkemisen arvoisia. Kyllä kolmen tunnin jonotus Milanossa katsomaan Leonardo da Vincin maalausta “Viimeinen ehtoollinen” kannatti. Berliini on kokonaisuudessaan suuri rakkauteni. 

Tutkimusmatkailija teki löydön Tulumissa, Meksikossa.

3) Se ruoka! Voi nam! Paella Espanjassa, italialaiset pastat ja pizzat ja tanskalaiset voileivät. Amerikkalainen ketjujäätelökin saa ihan uusia ulottuvuuksia eri ympäristössä. Paras ilta Pariisissa oli se, kun syötyämme juustoja ja ankansisälmyksistä tehtyä pataa (oli hyvää!) kävelimme isommalla porukalla pitkin Seinen rantaa katsomaan Notre Damea iltavalaistuksessa syöden Ben & Jerrysin jätskiä (Cherry Garcia, parasta!). 

Jos rahat ovat tiukassa, voi käydä hedelmävarkaissa...

...ja juoda ilmaisnäytelimppareita!

"Vonkalepastaa" Italiassa!

Mene siis, näe ja koe. Ja syö ruokasi!

Häpeämisestä

Aamunavaus 4.11. 2011

 “Ei se mittään, häppeemällähän siitä selevijjää”. 

Oli kesäloman ensimmäisiä päiviä tuossa muutamia kuukausia sitten. Meille oli tulossa ystäviä kylään ja hurautin innoissani autolla Citymarkettiin. Päässä pyöri sata ja miljoona hyvää ideaa mitä kaikkia herkkuja voisi tarjota ja mitä kaikkea kivaa tehdä. Ostin kärrit täyteen ja varovasti liruttelin ne pienessä alamäessä auton viereen. Painoin ovenavausnappia, mutta ovet eivät auenneet. Patterilla toimiva kaukosäädinavain oli oikutellut ennenkin joten en lannistunut heti: painelin eri puolilla ja korkeuksilla. Huomasin sivusilmällä, että ovista tuli ulos mies ja nainen, jotka seurasivat puuhasteluani huvittuneina. “Eikö avain toimi?” mies kysyi. “Joo ei”, vastasin, “taitaa olla patteri loppu”. “Kokeillaan toimisiko mun avain” mies ehdotti ja *NAKS* ovet aukesivat! Tuijotin miestä silmät pyöreinä: “Miten... miten toi on mahdollista..?" Mies hymyili: “Tämä on mun auto. Sun taitaa olla toi tuolla.”  

Kerran taas ihmettelin oppilaiden kuittailua liputuspäivästä. Karu totuus valkeni vasta, kun kävelin iltapäivällä alataloon pitämään oppitunteja ja aurinko paistoi mun takaa niin, että näin oman varjoni. Mun alushousuissa oli takana isohko rusetti ja aamulla kiireessä farkkuja jalkaan vetäessä ei tullut mieleen tarkistaa onko se housujen sisäpuolella... Siinä sitten katselin, kun rusetin nauhat lepattivat iloisesti tuulessa. Hävetti niin, että toivoin voivani vajota maan alle. 

Kun mokaa, hävettää. Häpeällä on pelon tavoin suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa, mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen, tekisi toiselle vääryyttä tai rikkoisi toisten rajoja. Edellä kuvatuissa tilanteissa ei tehty kellekkään muulle vääryyttä, mutta tuli paljastettua itsestä sellaista, mitä ei olisi halunnut, tai esitettyä itsensä aika hönössä valossa. Häpeän kreikankielinen sana aidos kytkeekin tunteen henkiseen alastomuuteen ja tarkoittaa nähdyksi tulemista. Häpeäminen on siis normaalia ja hyödyllistäkin, mutta jos jokaista virhettään jää märehtimään ja kierimään häpeässään, vaikuttaa se ihmisen itsetuntoon heikentävästi. Itselleen nauraminen ei aina ole helppoa, mutta on arvokas taito. Joo-o, tulipa laulettua korkealta ja kovaa ja ihan nuotin vierestä. Tai vastattua tunnilla eri kysymykseen kuin mitä kysyttiin, ymmärrettyä ohjeet väärin tai kieli meni solmuun, kun tuli oma vuoro lukea englannin kappaletta. Pää pystyyn ja kohtia uusia kompurointeja.  

Maailmassa on myös hyvin vähän sellaisia hölmöilyjä, joita ei saisi jotenkin hyvitettyä. Anteeksipyytäminen, esimerkiksi silloin kun on vaikka kiukkupäissään loukannut toista, voi tuntua vaikealta, mutta helpottaa paitsi sen toisen mieltä, myös omaa oloa. Ja jos joskus käy niin, että uimahallissa tulee käytyä suihkussa vessapaperi liimaantuneena takapuoleen, kannattaa muistaa tämä: Et ole ainoa. Kaikille näitä tapahtuu, kaikki eivät vain kerro. 

Oman elämänsä astronautti

Aamunavaus 2.11. 2011

Lastenlaulussa lauletaan, että moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Mutta kyllä moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa vähän isompaakin kulkijaa. Tunnustan tässä vajavaisuuteni, ja joillekin voi tulla järkytyksenä se, etteivät opettajat tiedäkään kaikesta kaikkea: minulle selvisi  pari viikkoa sitten, että kuu on muodostunut maasta pöllähtäneestä pölystä! En luullut että se juustoa on, mutta jotenkin olen selvinnyt läpi peruskoulun, lukion ja vielä yliopistonkin oppimatta tällaista perusasiaa. Muutenkin avaruus on kiinnostanut viime vuosina paljon. On huikeaa miettiä, että on jotain mikä ei ilmeisesti lopu mihinkään. Että universumi jatkuu äärettömiin. Tai jos se loppuisi, niin mihin se loppuisi? Seinään? Ja mitä sen seinän takana olisi? Toiveammattini ei ole avaruusintoilusta huolimatta astronautti. Avaruus on myös vähän pelottava, en koskaan haluaisi matkustaa sinne.  Ihmiset tosin pelkäävät usein sellaista mitä eivät tunne ja avaruudesta tiedetään sen laajuuteen nähden hyvin vähän. Peruskoulu ja lukio aikoina en ollut erityisen kiinnostunut fysiikasta tai muutenkaan luonnontieteistä. Jälkeenpäin on kyllä harmittanut. 

Toinen viime vuosien loputtoman kiinnostuksen kohde on ollut Kiina. Valtava maa, jossa on moni asia pahasti pielessä, mutta huikean kiehtova kulttuuri. Olen myös opetellut kunnostamaan vanhoja huonekaluja, eikä se ole ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin olen kuvitellut. Olen käynyt elävän mallin piirrustuksessa ja opetellut soittamaan pianoa. On niin paljon (maailma on suorastaan pullollaan) kaikkea mitä haluaisin tietää ja osata. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja joissain tapauksissa näin onkin. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa ja kun tietää tarpeeksi, ei niiltä huonoilta asioilta voi enää sulkea silmiään. Pahat ja ikävät asiat eivät katoa, jos niitä ei ajattele. Joskus esimerkiksi maapallon tila on ahdistanut niin, että on meinannut mennä yöunet. Silti tiedonjano on loputon. Niinkuin avaruus. 

Astronautti matkustaa raketilla tuntemattomaan, kokee jotain ainutlaatuista ja löytää uusia asioita. Jokainen voi olla oman elämänsä astronautti. Sukkuloida ympäriinsä maailmassa, lukea kirjoja ja lehtiä, tutkia nettiä, innostua oppitunnilla ja löytää ne asiat joihin haluaa uppoutua. Vaikka tuntuu, ettei koko ihmiselämä riitä oppimaan kaikkea mitä haluaisi, ei se haittaa. Jos olisi mahdollista, että ihmisen aivot kykenisivät sisäistämään kaikki maailman tiedot ja taidot, olisi se lopulta ennen kaikkea harmillista. 

Haluan vielä vanhanakin innostua ja olla utelias. Haluan hämmästellä, ihastua ja järkyttyäkin. Miten ihmeessä etelä-Amerikan intiaanikansat saattoivat tuntea mm. antibiootit, osata laskea tähtien liikkeitä ja viljellä maata vaikeissakin vuoristo-olosuhteissa, mutta eivät tunteneet pyörää? Haluan keskustella ja väitellä. Suurten kokonaisuuksien lisäksi haluan päteä myös hauskalla nippelitiedolla. Miksi benediktiinimunkeilla on pälvikalju? Onko siihen joku muukin syy, kuin hyvä huumorintaju? Maailma on auki. Tutki sitä.

Karibialla kuu köllöttää selällään! 

Epämieluisten asioiden sietämisestä

Aamunavaus 14.12. 2010

Seuraa paljastus: inhoan talvea. Palelen helposti, en tykkää lumesta, en laskettele tai harrasta muuta talviurheilua. Pimeys aiheuttaa sen, että voisin nukkua vuorokaudet ympäri. Mutta kyllä kaikkein pahinta on se kylmyys. Pukeutumiskysymys, joku sanoisi ja osittain niin ehkä onkin. En vaan älyttömästi nauti ulkoilusta enää sen jälkeen kun on pukenut itsensä ihan tönköksi. Talvessa on tosin yksi hyvä puoli: ei ole ötököitä. 

Inhoan nimittäin niitäkin. Ihan kaikkia, pahimpina mainittakoon hämähäkit ja koppakuoriaiset. Inhokkiasioiden listalle pääsevät myös esimerkiksi pakolliset laskujen maksut, sanomalehdet jotka joku muu on jo lukenut, imurointi ja laukkujen purku reissun jälkeen.

Valitettavasti nämä kaikki ovat asioita joita on vaan pakko ajoittain sietää. Näitä riittää jokaisella. Siis asioita, joista ei yhtään pidä, mutta joilta ei voi välttyäkään. Oman huoneen siivoaminen, läksyt tai kyläilyt jonkun äidin serkun tädin luona. Selvitä voi vain asenteella. 

Tämän koko tähän astisen elämän pituisen kenttätutkimuksen perusteella voin sanoa, että ei voi tehdä vain niitä asioita joista pitää eniten. Niin kurjaa kuin totuus onkin, aina ei voi olla kivaa. Joitain asioita voi jouduttaa: laukut voi purkaa heti reissusta tultua ja läksyt tehdä kun tulee koulusta tai huoneen pyrkiä pitämään siistinä. Mikä parasta, ikävätkin asiat loppuvat aikanaan. Talvea seuraa aina kevät. 

Niin ja siitä asenteesta vielä. Pahimman kylmyyden aikaan laitan jäälyhdyt pihalle jäätymään. Viime yönä pimeydessä näkyi valtava määrä tähdenlentoja. Ja lapaset nyt ovat kyllä kertakaikkiaan aivan ihana vaatekappale. 

Asioita, joita opin vanhemmiltani

                                                                                                                                                                         Aamunavaus 7.12. 2010

 Kuuntelen työmatkoilla autossa usein radiota ja iltapäivän radioshowhun kuuntelijat saavat lähettää omia Top-listojaan erilaisista asioista. Minäkin tykkään tehdä listoja, ja ohjelmasta inspiroituneena tein oman "Asioita, joita opin vanhemmiltani" -TOP 3

3. Kaikkea kannattaa kokeilla

Vanhemmat saivat minut lapsena syömään mitä vaan, kun sanoivat, etteivät voi ottaa minua mukaan etelänmatkoille jos en opi syömään erilaisia ruokia. Koskaan en päässyt etelänmatkalle, mutta maistan kyllä suunnilleen kaikkea ruokaa mitä eteen tuodaan. Sama filosofia on levinnyt muillekin elämänalueille: enemmän harmittaa, jos jotain kivaa jääkin kokematta. Pettymyksiäkin tulee, mutta ne kasvattavat. Hyvä niin.

2. Tekemisen meininki

Oli kyseessä sitten autonkorjaus, häätarjoilut, remonttihommat tai muutto 400 km:n päähän, kaikki hoituu ja yleensä porukalla. Tarvittaessa hätiin hälytetään enon kummipojan äiti tai tädin miesystävän serkku. Tai puolisukua ja naapurit päälle. Mutta itse tehdään tai jos ei osata ihan itse, niin kyllä joku aina tuntee juuri oikean tyypin. Penkkaripukuani ommeltiin puolikolmeen asti yöllä, mutta kukaan ei valittanut. Harvoin olen nauranut niin paljon, kuin silloin kun pakastettiin porukalla mummille mansikoita. Tekeminen ja osaaminen ei ole myöskään sukupuolesta kiinni: Iskä opetti mua vaihtamaan autonrenkaat ja pikkuveljen tekemään makaronilaatikkoa. Hyvä niin.

1. Aina saa tulla kotiin

Asiat ei ole koskaan niin pahasti, ettei kotiin voisi tulla. Voi rehellisesti kertoa niinkuin asiat ovat ja sitten toimitaan niin, että vahingot saadaan minimoitua. Rutattuani iskän auton ajattelin, että nyt on mun ajelut ajettu. Olin väärässä. Mikä tahansa kriisi on elämässä tullut koettua, on äiti laittanut ruokaa, kotoa muuton jälkeen pedannut sängyn sohvalle ja kuunnellut kunnes olen yleensä itse keksinyt tilanteeseen ratkaisun. Riitojen jälkeen tuli pariin kertaan lähdettyä karmit kaulassa ja mennessäni manasin, että tänne en kyllä koskaan enää tule. Vaan toisin kävi. Hyvä niin.

Aloitus

Yläkoulun opettajana minulle on kertynyt vuosittain joitakin kertoja kohdalle osuvista päivänavauksista jo jonkinmoinen arkisto koneelle. Ajattelin, että voisin julkaista niitä näin blogimuotoisesti, sillä mitä hyötyä tekstejä olisi koneella piilossakaan makuuttaa. Ehkä ne voivat tarjota ajatuksia muillekin kuin yläkoulun oppilaille ja opettajille. Osaa teksteistä on hieman muokattu alkuperäisestä ja jokaiseen merkitty mukaan alkuperäinen päivämäärä, mikäli olen sen tallentanut muistiin. 

Lisään blogiin myös aivan uusia kirjoituksia, sillä ihmiset puhuvat asioista ja asiaa on aina enemmän kuin päivänavausvuoroja.